Astangajoogan aloittamisen vaikutuksista

Vaikka aloitin joogan niin sanotusti pää edellä, mikään ei valmistanut minua joogan muutosvoimaan. Vasta mysoretunnit aloitettuani havahduin siihen, että niin minä kuin harjoituksenikin olimme molemmat ruvenneet muuttumaan, ja että näitä huomioita olisi ehkä hyvä kirjata itseä varten jonnekin talteen ennen kuin ne lipsuisivat mielestä kokonaan. Olin kirjoittanut alla olevan pitkän tekstin siinä vaiheessa, kun olin harjoittanut astangaa noin 1,5 vuotta. Mysoreharjoittelua oli tekstiä kirjoittaessa siis takana alle vuosi. En muista miksi kirjoitus jäi julkaisematta, mutta voi olla, että pätkiä siitä on päätynyt joihinkin toisiin kirjoituksiin myöhemmin. Samoja teemoja olen toki pyöritellyt täällä hartaasti aiemminkin, anteeksi siis toistosta.

Siispä: Miten astangajoogan aloittaminen ja säännöllinen harjoittaminen vaikuttivat ihmiseen, jolla ei ollut alkeiskurssille mennessään mitään joogailu- tai liikuntataustaa?

Joka aloitti joogaamisen kolmenkympin runsaammalla puolella, muiltakin osin runsaana ja kremppaisena? Kannattiko vai ei?

Lyhyesti sanottuna: kyllä kannatti. Minulla ei ollut odotuksia harjoituksen tai astangan suhteen, mutta muutoksia kertyi silti lyhyessäkin ajassa enemmän kuin olisin voinut kuvitella. Aloitetaan fyysisestä puolesta, vähän sitä henkistä sekaan sotkien. Kuinkas muuten.

Parempi olo, fyysinen kunto ja jaksaminen

Minulla oli joogaa aloitellessani pessimistinen ja kyyninen kuva itsestäni ja kropastani. Koin olevani täysin toivon tuolla puolen, ja sohvaperunana ajatusjumini noudatti käsitystä, jonka mukaan ennen salille menoa on oltava kunnossa.

Halusin kokeilla joogaa muista kuin ulkoisista tai ulkonäöllisistä syistä, mutta koin silti olevani muodollisesti epäpätevä edes yrittämään. Sitä suurempi oli siis yllätykseni, kun astangajooga otti kuntoni heti käsittelyyn ja alkoi muovata sitä hiljalleen. Minun oli todella vaikea käsittää, että juuri tämä keho oli sellaisenaan riittävä joogan alkutaipaleelle. Vielä hämmentävämpää oli herätä siihen tosiasiaan, että keho oli ollut aina valmis, alusta lähtien – olin vain jäänyt omien surullisten ajatusteni vangiksi. Ja sillä aikaa keho oli yksinkertaisesti vain odottanut ja yrittänyt pärjätä.

Voin paremmin jo heti ensimmäisten tuntien jälkeen. Viikkoittaisten harjoitusten jälkeen olo oli aina hyvä ja kevyt. Henkinen intentio -puheistani huolimatta en ole koskaan kokenut olevani erityisen hörhelö ihminen, mutta siitäkin huolimatta tuntui siltä kuin jokin kehossa olisi lähtenyt avautumaan ja tukossa ollut energia olisi lähtenyt liikkeelle. Vaikutus oli sekä fyysinen että henkinen, ja siirtyi nopeasti myös konkreettiseen arkeen. Aiemmin hengästyttäneet porras- ja mäkinousut eivät enää rasittaneet kehoa entiseen tahtiin, ja energiaa oli työpäivän jälkeenkin. Arkiseen tohinaan riitti virtaa, ja yleensäkin jaksoin aiempaa paremmin. Päätöstä astua omien estävien minäkäsitysten ja ajatusten tuolle puolen ei tarvinnut katua.

Voimaa

Kun aloitin joogan, siirryin istuma-asennoista punnerruksiin aina ja poikkeuksetta konttaamalla, koska käsissäni ei ollut yhtään nostovoimaa. Yksittäisistä asanoista Utpluti (voimakas nosto) oli tästä hyvä esimerkki. Kun yritin nostaa itseäni Utplutista ylöspäin, loppuosa takamuksestani jäi tyytyväisenä lattialle. Ei tullut mieleenkään, että jossakin  vaiheessa saisin jalkani lootukseen (vaikkakin hyvin konkkeloiseen lootukseen) ja koko elopainon käsien varaan. Astangajoogassa kehittymisen näkee ja tuntee toisin sanoen  todella konkreettisesti. Muutokset ovat yleensä pieniä ja asteittaisia, mutta koska harjoitus toistuu jatkuvasti samanmuotoisena, nämä pienetkin liikahdukset huomaa. Pieniä muutoksia oppii myös arvostamaan, mikä puolestaan lisää kärsivällisyyttä ja suopeutta itseä kohtaan.

 Tasapainoa

Tasapainon kehittyminen on ollut saumattomassa yhteydessä voimaan ja kehon kykyyn reitittää kutakin asentoa, niin matolla kuin sen ulkopuolellakin. Tasapainon testailu on käynyt myös kärsivällisyysharjoituksesta, sillä sen kehittyminen on ollut hyvin hidasta. Ja silti, vaikka en (edelleenkään! toim.huom.!) pysy tasapainoliikkeissä juurikaan pystyssä, tasapaino on silti selvästi kehittynyt. Kun aloitin, tasapainoliikkeet sujuivat ainoastaan polvesta kiinni pitämällä, ja silloinkin teki mieli välillä kiljaista Puu kaatuu! Aloin saada jalkaa suoraksi ja varpaasta otetta noin vuoden harjoittamisen jälkeen. Huojunta ja tasapainon pettäminen ovat arkipäivää. Ja silti koko ajan mennään eteenpäin, vähin askelin mutta kuitenkin. En totta puhuakseni edes tiennyt, miten huono tasapaino minulla oli ennen kuin jooga osoitti sen aikamoiseksi kehityskohteeksi.

Selkeämmät aistit

Harjoittelin pitkään samassa salissa, kunnes eräänä harjoituskertana huomasin, että lattia mattoni alla tuntui epätasaiselta. Kummastelin havaintoa, sillä olin monesti ollut samassa kohdassa, enkä ollut aiemmin huomannut lattiassa mitään erityistä. Seuraavana harjoituskertana valitsin eri paikan, mutta ilmiö toistui: tunsin aivan selvästi, miten matto nousi yhdestä kohdasta koholle. Lopulta päädyin tekemään pienen tunnustelu- ja kyselykierroksen, ja osoittautui, että lattian laudat tosiaan olivat joissakin kohdin liitoksistaan hiukan koholla toisiaan vasten. En vain ollut huomannut asiaa aiemmin – siis yli vuoteen. Jalkapohjieni tuntoaisti oli harjoittelun myötä parantunut, ja pystyin aistimaan lattiapintojakin uudella tavalla.

Sama havaintotarkkuuden kehittyminen on näkynyt myös asennoissa, joissa asanan linjausta on vaikea itse tarkistaa (erityisesti Halasana, Kurmasana ja Supta kurmasana). Kropan sisäinen viestintä tuntuu kehittyneen, sillä saan siltä nykyään selkeämpää tietoa kehon asennosta näkemättä itseäni, ja pystyn tunnistamaan paremmin milloin olen rakentanut asanan ihan vinoon, vaikka en osaisikaan sitä vielä korjata. Samaten osaan paremmin rekisteröidä avustajan tai open tekemää korjausta, eli siis sitä miltä asento tuntuu silloin, kun se on terveemmällä tolalla.

Sietokykyä

Kun aloitin joogan, kroppani ei pitänyt  ylimääräisestä kosketuksesta etenkään niissä kohdissa, joista se katsoi olevansa rikki. Nivelrikkovarpaat eivät kestäneet isovarpaasta kiinni ottamista, polvet eivät halunneet painautua alustaa vasten, toinen nilkka ei missään nimessä hyväksynyt suoristautumista kropan vierelle, ja niin edespäin. Siispä otin nämä piirteet nivelsairauksiin liittyvinä juttuina, jotka yksinkertaisesti vain kuuluisivat harjoitukseeni: pidin tasapainoillessa kiinni polvesta enkä varpaasta, yritin välttää polvien rasittamista, ja nilkan alle laitoin pyyhkeen korokkeeksi.

Aikamoinen ylläri oli, kun jossakin vaiheessa huomasin, että pahiten rikkoutunut varvasnivel ei ollut enää moksiskaan tarrailusta ja suostui jopa ylirullaukseen, polvet alkoivat tottua siihen että ne koskivat johonkin ja kantoivat muun kehon painoa, ja prinsessaksi heittäytynyt vasen nilkkani toimi taitettuna jopa paremmin kuin toisella puolella.

Mielenrauhaa

Bitchy yoga!

Sitten sinne henkisemmälle puolelle. Kun olin lapsi, äitini vitsaili, että minusta taitaa tulla luonteenlaatuni perustella joko presidentti tai kaupunkisissi. Ei onneksi  tullut kumpaakaan, mutta on kyllä totta, että en ole ihmisenä ollut ihan laimeimmasta päästä.

Olen yleensä kohtuullisen säyseä ja harkitseva, mutta pinnan alla, sisimmässä on aina ollut lähde, joka puskee jatkuvasti intensiivistä ja voimakkaalta tuntuvaa energiaa ulos. Olen rakastavasti (ja vähän vinoillen) kutsunut sitä omaksi pieneksi balrogikseni, vaikka totta puhuakseni se tuntuu kyllä monin paikoin minua isommalta ja myös paljon vahvemmalta. Hyvä puoli tässä on se, että lähde tuottaa paljon jaksamista, peräänantamattomuutta ja sitkeyttä tekemisiini, mutta pahimmillani olen ollut sata lasissa suorittava työnarkomaani, perfektionisti, herkästi ärtyvä, napakka, nopea, ja pohjattoman itsekriittinen. Olen siis ollut todella ihastuttava persoona. Ja sitten tuli astangajooga.

Matolla olen onneksi joutunut opettelemaan hitautta ja irti päästämistä. Tarvitsen kuitenkin astangan intensiivisyyttä, toistuvuutta ja lempeää jämäkkyyttä – monessa muussa joogamuodossa olisin todennäköisesti poukkoillut pitkin seiniä. Hitaan kuuntelevasta mindfulness-joogasta olin tulla aivan hulluksi, sillä se ei onnistunut saamaan kärsimätöntä sisäistä taisteluhärkääni paikoilleen ja samalle matolle mielen kanssa. En astangankaan avulla yritä niinkään hallita, kontrolloida tai hillitä sitä, sillä sen voimat ylittävät omani moninkertaisesti. Sen sijaan olen yrittänyt saada tuota sisäistä, tulta ja tulikiveä pulppuavaa energialähdettäni uteliaaksi ja avoimeksi jatkuvan korskumisen asemesta – ja juuri sen astanga tekee. Kärsimätön, tiivis, pikainen energia rauhoittuu, leppyy, muuttuu uteliaaksi, ja sipsuttaa silmät ymmyrkäisinä mukaan ihmettelemään, että mikäs tämä tämmöinen harjoitus on. Lopputulema tuntuu niin mielessä kuin kehossakin: harjoitus rauhoittaa ja tasaa mieltä, nollaa mielialan oli se möyrinyt miten syvissä vesissä tahansa, ja tekee minusta paljon rauhallisemman ja tasaisemman ihmisen.

Hyväksyntää

Astangan harjoittaminen on minulle jatkuvaa havainnointia, hengittämistä ja kehon kuuntelemista. Se on auttanut minua hyväksymään kehoani sellaisena kuin se nyt on, kokoineen, muhkuroineen, ontuvine taitoineen ja viestintätapoineen – mielestä nyt puhumattakaan.
Olen pyrkinyt lisäämään hyväksyntää myös muuhunkin kuin itse harjoitukseen: siihen miten suhtaudun pään ja kehon ähinöihin ennen harjoitusta, miten suhtaudun muihin ihmisiin, miten olen muiden kanssa salissa ja sen ulkopuolella, ja miten otan vastaan saamaani opetusta.

Johtotähtenäni on ollut pyrkimys hyväksyä tilanne, kehoni mukaan lukien, juuri sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Se ei poissulje muutosta tai estä ohjaamasta toimintaa paremmille linjoille. Sen sijaan se tarkoittaa tämän hetken tilanteen hyväksymistä ja omistamista ilman, että työntää päätään pusikkoon odottaakseen sitä maagista ”sitten kun” -hetkeä. Kehittyminen missään on vaikeaa, jos ei ensin suostu näkemään mistä lähetään liikkeelle. Usein toivon hiljaa, että tämä yritelmäni hyväksyä itseni säteilisi edes vähän myös ympärilleni. Jos minä pyrin osoittamaan lempeyttä, ystävällisyyttä ja myötätuntoa omaa kroppaani kohtaan, vihaisuuden ja tyytymättömyyden asemesta, vaikka olen niin tolkuttoman epäjooginen ulkomuodoltani ja fyysisen harjoitukseni tasolta, ehkä joku omankokoisensa, mutta itsensä kanssa silti kamppaileva voisi myös löytää itsestään ystävällisyyttä omaa itseään kohtaan?

Läsnäolevaa, itseä ja toista kunnioittavaa hyväksyntää ei joka tapauksessa taida olla maailmassa koskaan liikaa. Joogaharjoitus onneksi opettaa sitä aivan konkreettisesti. Salissa harjoittelee aina kokoelma täysin ainutlaatuisia ihmisiä, jonka jokaisen sisällä on oma salattu maailmansa. Jossakin vaiheessa itsekin vihdoin ymmärsin, että en voi tietää miksi joku harjoittaa niin kuin harjoittaa, hengittää niin kuin hengittää, tekee asiat ylipäätään sillä tavalla kuin tekee. Eikä se minulle kuulukaan. Voin vain havaita, hyväksyä, ja antaa olla. Melko pätevä toimintaohje moneen muuhunkin tilanteeseen.

Uusia ihmisiä

Menin joogakurssille ensisijaisesti tutustumaan itseeni, mutta tutustuinkin samalla myös muihin alkeisoppilaisiin ja sain sitä kautta salilta uusia tuttavuuksia. En ollut totta puhuakseni tullut edes ajatelleeksi että niin voisi käydä, mikä ehkä kertoo jotain siitä miten vakaasti uskoin, että kaikki muut olivat Ihan Jotain Muuta ja vähintäänkin Truu Joogeja, alkeiskurssillakin. On aina yhtä hienoa, kun salilla törmää tuttuihin kasvoihin ja kavereihin. On kai myös aika asiaankuuluvaa, että heitä myös tervehtii milloin mitenkin, välillä  jalkojensa välistä vilkuttaen tai muuten ihan vaan kiemuralta hiljaa moikaten. Samaan tapaan myös salille tulevat uudet ihmiset ovat aina ihana asia.

Luopumistakin

Yoga

Astangajoogan harjoittaminen (ja ehkä ennen kaikkea harjoittamisesta millään tavalla  puhuminen) oli joillekin tuttavilleni se kuuluisa viimeinen pisara. Erityisen nurjasti uuteen elämänsisältööni suhtautuivat henkilöt, joiden elämänkatsomusta – hyvän elämän käsitystä – vastaan jooga syystä tai toisesta kulki.

Astangajoogan aloittamisen myötä nämä ihmissuhteet päättyivät, pääsääntöisesti heidän omasta tahdostaan, ja kenties parempi niin. En voi sanoa, etteikö se olisi silti herättänyt itsessäni vähän ihmetystä ja suruakin. Jokaisella on oma polkunsa, eikä maan ja taivaan välillä ole yhtä pakettiratkaisua, joka sopisi kaikille. Se pätee ilman muuta myös joogaan. Suvaitsevuus tuntui kuitenkin tässä vaiheessa melko yksisuuntaiselta kadulta.

Ja lukematon määrä pieniä muutoksia

Isojen juttujen lisäksi arkeen vaikuttavia pienempiä muutoksia tuli myös runsaasti. Päivärytmi rutiineineen muuttui. Käytettävissä olevan ajan laskeminen alkoi tapahtua harjoituskeskeisesti. Veden juominen lisääntyi, ei nyt radikaalisti, mutta kuitenkin. Ruoka-annokset tuntuivat pienentyvän, ja ruokarytmi muuttui. Herkkujen syöminen väheni. Lihansyönti väheni merkittävästi, ei niinkään ideologisista syistä vaan sen takia, että se ei tuntunut enää elimistössä kovin hyvältä. Ja niin edespäin.


Mitä lisäisin – 4,5 vuoden jälkeen aloitttamisesta?
Ihmisenä kasvun – myötätunnon

Tällä hetkellä tuntuu, että ylivoimaisesti keskeisin ja tärkein asia, jonka astanga on lopulta minulle antanut, on myötätunto. Itseä, omaa elämää, kehoa, reaktioita, ajatuksia, tunteita kohtaan. Läheisiä kohtaan. Muita kanssaihmisiä ja heidän kärsimyksiään kohtaan.

Astangan myötä lämmön ja ymmärryksen näkökulma on tullut läsnäolevammaksi niin omaan elämääni, ihmissuhteisiini, työhöni kuin tekemisiinikin. Muistan paremmin, miten olennainen osa kärsimyksellä on ihan jokaisen kohtaamani ihmisen kasvun polulla. Muistan paremmin, että toiminnan ja tapojen taustalla on aina jokin funktio niin itselläni kuin muillakin. Muistan paremmin, in vivo, että ensimmäiset kuumat johtopäätökset eivät ole aina tosia. Pysyn tietoisempana konfliktitilanteissa (jolloin kuumapäinen ydin olisi jo melko valmis vaihtamaan automaattiohjaukseen), ja osaan välillä jopa ohjata itseäni paljon aiempaa viisaammin.

Voisi ehkä sanoa, jos se ei vaikuta itsensä tarpeettomalta korostamiselta, että astanga on tuonut mukanaan ainakin ajoittaisen kyvyn katsoa omaa nenää pidemmälle. Minusta se on paljon. On mielenkiintoista (ja vähän hurjaakin), että tämä kehittyminen on tapahtunut eniten juuri astangan harjoittamisen myötä.

Kategoria(t): jooga ja elämä Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Astangajoogan aloittamisen vaikutuksista

  1. Markku sanoo:

    Oikein hyvä, erinomainen kirjoitus aiheesta: miten astangajooga vaikuttaa

    • jooganna sanoo:

      Suurkiitos lukemisesta ja kommentista, aina yhtä ihanaa ja ihmeellistä, jos nämä eivät (kaikki) ole ihan turhia jorinoita. 🙂

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.